Aikuiskouluttaja ja Mixed Finns -yhteisön vaikuttaja Alice Jäsken puhe kuultiin yhdessä Monochromen ja Viinimaan kanssa järjestämässämme Joku Roti – turvallisemman yöelämän puolesta -keskustelutilaisuudessa.
18-vuotissynttäreiden kunniaksi lähdimme juhlaseurueen kanssa Baarikärpäseen tanssimaan. Olin menossa ensimmäistä kertaa baariin ja kyselin vanhemmilta kavereiltani, millaista baareissa yleensä oli. He kertoivat minulle lempidrinkeistään, tahmeista tanssilattioista ja monelta pilkku tuli.
Yksi keskustelunaihe herätti erityisen paljon porinaa porukassamme, joka koostui naisista: kuinka torjua epämiellyttävät lähentely-yritykset. Tähän päivään asti se tuntuu olevan puheenaihe, joka yhdistää erityisesti naisia ja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia juhlijoita yöelämässä: kuinka joku on tuijottanut, huudellut, vihellellyt, painautunut, kuiskinut, hieronut, kourinut tai kopeloinut niin, että se on tuntunut häiritsevältä, jopa uhkaavalta.
Usein tarinat huonosti käyttäytyvistä juhlijoista saavat muut puistelemaan päätään ja huokailemaan, taas yksi tällainen tyyppi. Tuntuu, että hämmentynyttä ihmettelyä herättäisi enemmän tilanne, jossa kukaan ei tulisi häirityksi. Ja itse asiassa muistan kuinka Darravapaan ekojen Sober Furiousin jälkeen juttelin kaverini kanssa että olipa virkistävää bailata ihan rauhassa.
Omalla kohdallani turvallisuuden tunteeseeni vaikuttaa merkittävästi naiseuden lisäksi ruskeuteni. Mixed-suomalaisena joudun juhlimaan mennessäni varautumaan siihen, kuinka ihmiset tuntuvat olevan humalassa estottomampia suhteeni. Kohtaan melkein joka kerta ihmettelyä suomalaisuudestani, hiusteni koskettelua, eksoottisten piirteitteni ihailua tai niistä huutelua, ja toisinaan myös virheellisiä käsityksiä siitä, että myisin seksiä.
Ruskean henkilön näkeminen yltiöseksuaalisena liittyykin stereotyyppisiin ja rasistisiin kuvastoihin, jotka elävät yhä tänä päivänä. Vaarallisiksi yksilöille ne muuttuvat esimerkiksi silloin, kun ein ei uskota olevan ei, vaan kieltäytyminen näyttäytyy jonain käsikirjoitukseen kuuluvana vastusteluna ennen kuin eksoottinen ilmestys saadaan taltutettua.
Pitkään luulin, että olin yksin näiden kokemusten kanssa. Haastatellessamme MIXED – suomalaista elämää kulttuurien risteymässä -tietokirjaamme varten muita mixed-suomalaisia kuulimme kuitenkin valitettavan paljon tarinoita yöelämän turvattomuudesta. Vähemmistöstressi, eli vähemmistöön kuulumiseen liittyvä ylimääräinen kuormitus kaiken muun kuormituksen päälle, oli vahvasti läsnä näissä tarinoissa. Mixed-suomalaiset jännittivät etukäteen joutuisivatko kohdata rasismia baareissa: näkisivätkö natsimerkkejä tuherrettuina vessojen seinille tai rikkoisiko joku helpommin heidän rajojaan sen vuoksi, että he erottuivat muusta valkonormatiivisesta massasta ulkonäöllisesti. Kokemuksia oli lopulta sen verran, että kirjoitimme siitä myös tarinan, joka sijoittuu risteilylle.
Toivoisin, että emme olisi tilanteessa, jossa häirintä yöelämässä olisi jotain kollektiivisesti niin tuttua, että se tuntuu jopa normaalilta. Ääneen sanottuna se kuulostaa ihan hullunkuriselta: meillä on tiloja, jossa on ookoo käyttäytyä huonosti muita kohtaan, rikkoa heidän rajojaan ja laittaa kaikki sitten lopuksi usein kännisekoilun piikkiin. Mitä ihmettä?
Me voimme vaatia turvallisempaa yöelämää ja toivottavasti yhdessä lähteä pikkuhiljaa muuttamaan siihen liittyvää normistoa. Jos mietin vaikka yliopistomaailmaa, niin tiedekuntani tapahtumissa ei vielä ollut käytössä turvallisemman tilan periaatteita aloittaessani opintoni kuusi vuotta sitten. Nyt tuntuisi ihan todella oudolta, jos niitä ei vaikkapa sitseillä noudatettaisi.
Asiat muuttuvat, kun normeja kyseenalaistetaan, puretaan ja mietitään yhdessä uusiksi. Silloin on ensiarvoisen tärkeää myös miettiä kenen näkökulmaa aiempi normisto on palvellut ja kuinka se voisi myöhemmin palvella päivitettynä versiona mahdollisimman monia, erityisesti vähemmistöjä, jotka kokevat muutenkin syrjintää ja rakenteellisia haasteita elämässään. Toivoisin, että tämän pitäisivät mielessä myös ne, jotka ovat mediassa viime aikoina arvostelleet turvallisempien tilojen olevan rajoittavia. Keitä rajoittavat turvallisemmat tilat? Entä sitten turvattomat tilat?
Uskon siihen, että turvallisemmat tilat yöelämässä tuottaisivat enemmän iloa kuin surua. Koska iloahan illasta ulkona usein haetaan ja bailauksesta voi parhaimmillaan saada voimaa ja energiaa arjen keskelle. Itse ainakin rakastan hassutella tanssilattialla ystävieni kanssa, laulaa karaokessa Abbaa mahdollisimman dramaattisesti ja ihan vain tuntea olevani elossa kaupungin sykkeessä, muiden ihmisten ympäröimänä.
En toivo mitään muuta kuin että meillä kaikilla olisi tervetullut ja turvallinen olo nauttia Helsingin ja muiden kaupunkien yöstä yhdessä, ja sen vuoksi sanon KYLLÄ turvallisemmalle yöelämälle!
—
Kirjoittaja: Alice Jäske, Mixed Finns -yhteisö
